..SIITÄ MINÄ OLEN KIITOLLINEN

                               ..SIITÄ MINÄ OLEN KIITOLLINEN        

Siitä alkaa olla vuosi, kun viimeisen kerran suljin ovet opistolla opistolaisena. Yksi kauneimmista ja rikkaimmista vuosista oli takana. Paikka, jonne oli aina mukava mennä, jossa oli kuuntelevia ja auttavia käsiä paljon, jossa kaikki otettiin mukaan, paikka jossa sai tuntea itsensä tärkeäksi ja osaksi sitä suurta ihmisjoukkoa.

Muistot tuosta vuodesta on noussu entistä voimakkaammin pintaan nyt, kun oma siskoni on tällä hetkellä viettämässä viimeistä päiväänsä opistossa. Vielä vajaa vuosi sitten olin sitä mieltä, ettei se opistossa koettu vuosi ollut mitenkään erityisen ihmeellinen ja erikoinen. Nyt vuosi sen päättymisen jälkeen oon tajunnu, miten paljon se on vaikuttanut hyvällä tavalla mun elämään sen vuoden jälkeen.

Kun äiti mua lähti opistoon viemään jo reilu 1,5 vuotta sitten, muistan miten ihailin niitä maisemia, mitä siellä päin oli. Poroja tuli useita vastaan ja niitä täytyi jäädä aina kuvaamaan. Loppujen lopuksi mulla taisi melkein mennä hermot siihen kuvaamiseen ja jatkuvaan pysähtymiseen. Jännitys oli suuri, kun lähestyttiin kilometri kilometriltä kohti paikkaa, jossa seuraavan vuoteni tulisin viettämään.

Muistan myös elävästi sen viimeisen illan, mitä vietimme opistossa opistolaisina. Kyyneleet eivät kysyneet lupaa. Se ikävä, joka jo silloin tuli sitä paikkaa, niitä ihania ihmisiä ja etenkin kannustavia ja rohkaisevia opettajia. Se ilta oli yhtä aikaa vaikea, mutta myös iloa ja onnea täynnä. 

Muistan sen matkan, kun takaisin palasimme autolla kohti kotia ja "opiston jälkeistä elämäää". Silloin oli myrsky. Tuuli ja satoi kovasti, mutta perillä ollessa paistoi aurinko, täynnä lämpöä ja valoa. Tuntui siltä, kuin olisi alkanut uusi elämä. Ja sitä se olikin, parhaan vuoden kokemusta rikkaampana. 

Opisto antoi ja siitä minä olen kiitollinen.

-Maikki